Esa Pietilä Productions – Musiikkituotanto ja tapahtumat

Esa Pietilä Productions on korkealaatuista taidemusiikkia tuottava yritys, jonka toimialana on musiikkituotanto ja tapahtumat, eli konserttien sekä erilaisten musiikkitapahtumien järjestäminen, tilaussävellykset ja musiikkialan konsultointi. Yritystä johtaa kansainvälistä mainetta laajalti niittänyt saksofonisti ja säveltäjä Esa Pietilä, jonka jazz- ym. kamariyhtyeet, täysin improvisoidut soolosaksofonikonsertit, vierailut orkestereiden solistina sekä hänen sävellystyönsä ovat koulineet Pietilästä laaja-alaisen näkemyksen omaavan taiteilijan – säveltäjän, solistin, improvisoijan ja musiikin tuottajan.

Yritys hallinnoi Esa Pietilän tilaussävellykset, tuottaa räätälöityä musiikkia erilaisiin produktioihin sekä järjestää ajan hermolla olevia taidemusiikin konsertteja ja tapahtumia. Esimerkiksi vuonna 2014 tuotettu Helsinki Free Fall Festival keskittyi uusiin, tuoreisiin ja innovatiivisiin musiikki- ilmiöihin ja taiteilijavalintoihin yli kaikkien genrerajojen. Vuoden 2014 festivaalilla esiintyi taiteilijoita freejazzin, noisen ja improvisoidun musiikin parhaimmistosta Suomesta ja Norjasta.

Yrityksille:
Esa Pietilä Productions tuottaa ja räätälöi erilaisia yritysten koulutus-, TYHY- ja ajanviettotilaisuuksiin sopivia ”Luovuus: Luento & Konsertti” -paketteja, joissa yhdistyy improvisoitu pienyhtyeen konsertti sekä säveltäjä-pianisti-kirjailija-luennoitsija Eero Hämeenniemen luennonomainen tilausuus. Luennolla puhutaan ja kerrotaan improvisaation ajatusten rohkaisevasta vaikutuksesta, nopeista, hetkessä tapahtuvista johtamisratkaisuista yhtye-ympäristössä ja siitä, miten esim. luovan ryhmädynamiiikan kautta voidaan saavuttaa onnistuneita kokeiluja ja innovaatiota. Improvisoivan yhtyeen sisäinen ryhmädynamiikka on oiva malli sovellettavaksi yrityksen luovaan johtamiseen ja ryhmätyöhön. Improvisoinnissa tilanteet muuttuvat alati ja nopeasti, ja niihin muusikon pitää reagoida nopeasti. Näin syntyy intuitiivisia, nopeita, luovia sekä tilanteeseen sopivia ratkaisuja.

Luentopakettien lisäksi Esa Pietilän erilaiset jazz-kokoonpanot esiintyvät sopimuksen mukaan myös muissa yritystilaisuuksissa. Tiedustelut: myynti

Kommentit poistettu käytöstä.